Rammstein Uutiset

Christoph Schneider käyttää vain Sonorin rumpuja

31. lokakuuta 2008, tekijä: Sinnlos

Sonor toivottaa ylpeänä Christoph Schneiderin tervetulleeksi kansainväliseen artistiperheeseensä. Lokakuun ensimmäisestä päivästä eteenpäin Christoph käyttää ainoastaan Sonorin rumpuja.

Christoph tunnetaan varmaan parhaiten Rammsteinin, Billboard Magazine lehden mukaan kansainvälisesti menestykseikkäimmän saksalaisbändin, rumpalina. Lukemattomien palkintojen, sekä miljoonien myytyjen levyjen lisäksi, Christoph on soittanut Rammsteinin kanssa myös yli 400 konserttia yli 35:ssä maassa.

Christoph on soittanut rumpuja jo lapsesta asti ja hän lähti innokkaana vierailemaan Sonorin tehtaalla Bad Berleburg-Auessa, Saksassa. Hänen ensimmäinen kohtaamisensa Sonorin kanssa oli muutamia vuosia sitten, kun hän rakastui Sonorin Giant Step sarjan tuplapedaaleihin niitä testatessaan. Hänen vierailessaan Sonorilla syyskuun alussa saksalaisvalmisteisessa Delite sarjassa oli selvästi hänelle mieluisin soundi. Hänen rumpusettinsä koostuu 22×17.5″ bassorummusta, 10×7″ ja 12×8 tuumaisista tomtomeista sekä 16×16″ ja 18×16″ lattiatomeista. Hänen virvelinsä ovat Artist sarjan 14×6″ Bronze malli AS 08 1406 BRB, 14×6″ Cottoonwood malli AS 07 1406 CM sekä Delite 12×5″ virveli. Rumpusetti on viimeisteltynä 600 sarjan telineillä, Gian Step sarjan pedaaleille ja Basic Arm sarjan lisävarusteilla.

Sonorin artistimanageri Thomas Barth kertoo: ”Olemme enemmän kuin ylpeitä ilmoittaessamme, että Christoph kuuluu nyt virallisesti meidän kansainväliseen artistiperheeseemme. Christoph oli hyvin innoissaan viarailessaan tehtaallamme, kuten me olemme innoissamme saadessamme hänet vieraaksemme ja testaamaan rumpujamme. Ja viimein allekirjoittamaan artistisopimuksen. Sonor on perustettu vuonna 1875 ja rumpaliyhteisössä sen tiedetään pitävän hallussaan parasta artistirosteria. Christoph on ehdottomasti suuri lisä joukkoomme.”

Rammstein säilöttynä näyttelyssä

25. lokakuuta 2008, tekijä: Sinnlos

Kun tosifani kuulee nimet Daniel ja Geo Fuchs, hän ajattelee heti Mutter-levyn kuvia. Nämä kaksi taiteilijaa kuvasivat Rammsteinin jäsenet suurissa hedelmöitysnestetankeissa vuonna 2001.

Parhaillaan vietettävän European Month of Photographyn johdosta kuvat ovat nyt esillä “In liquid – Conserving / Rammstein” -näyttelyssä Berliinissä.

Osoite ja aukioloajat:
Stiftung Starke – Löwenpalais Grunewald
Koenigsallee 30-32
14193 Berlin

Näyttely: 17.10. – 14.11.2008
Avoinna: Ma-Pe 10-18

Taiteilijoiden sivut: http://www.daniel-geo-fuchs.com/Start.html

Rammstein Oomphin sanoin

25. lokakuuta 2008, tekijä: Sinnlos

Haastattelussa Oomph! kitaristi Flux kertoi oman yhtyeensä lisäksi jotain myös Rammsteinista.

Flux - Oomph

Flux - Oomph

Kysymys: Ihmiset sanovat jatkuvasti, että te olitte ensin ja Rammstein vain kopioi teitä, mitä mieltä olet tästä?

Flux: Meidän yhtyeemme perustettiin 20 vuotta sitten ja Rammstein vasta 90-luvun puolivälissä. Heidän demonsa ilmestyessä olimme konserteissa yhdessä. He ystävällisesti mainitsivat meidät haastatteluissa aina vain uudestaan, kysyttäessä heidän vaikutteitaan ja inspiraatiotaan. Rammstein kuitenkin meni omille teilleen ja me jatkoimme omaa juttuamme pitemmälle. Rammstein leikkii stereotypioilla, mitä me emme koskaan tekisi. Jos tekisimme niin, emme voisi katsoa itseämme peilistä seuraavana aamuna.

Kysymys: Mikä yleisöä odottaa teidän kiertueellanne?

Flux: Meidän showmme keskittyy pääasiassa meidän henkilöhahmoihimme. Jos odottaa tulishowta kuten Rammsteinilla, tulee pettymään. Emme tahdo vetää huomiota pois musiikistamme moisella tavalla. Soitamme tietysti uusia biisejä uudelta levyltä, mutta myös vanhempaa kamaa, joten siitä syntyy värikäs leikkaus yhtyeemme kehityksestä. Luvassa on kunnon bileet.

Lähde: fnweb.de

Flake purjehti avioon

30. syyskuuta 2008, tekijä: Sinnlos

Rammstein-austria.com -fanisivulta löydetyn, vielä vahvistamattoman, tiedon mukaan Rammsteinin kosketinsoittaja Christian Flake Lorenz avioitui naisystävänsä  Jennyn kanssa 12. syyskuuta 2008.

Christian Flake Lorenz
Foto: PA / dpa

Kolmepäiväinen hääjuhla alkoi vihkimisellä perjantaina ja bileet jatkuivat sunnuntaihin asti Flaken uudessa talossa Liebenwaldessa, Berliinin lähistöllä. Tummaan pukuun ja solmioon sonnustautunut Flake oli siistinyt hiuksensa ja kitaristi Paul Landers pelleili tekokorvien kanssa. Pihalle pystytetyllä lavalla soitti Knorkator. Vieraita oli paljon mutta kuvaaminen oli kielletty.

20 vuotta Ramstein onnettomuudesta

9. syyskuuta 2008, tekijä: Sinnlos

Ramstein accident

20 vuotta sitten tapahtui yksi historian kauheimmista ilmaonnettomuuksista. Saksassa, Ramsteinissa kuoli 70 ihmistä 28. elokuuta 1988 kolmen koneen törmäyksessä. Yli 400 haavoittui vakavasti ja eloonjääneet kärsivät vielä tänäkin päivänä vammoistaan.

Seitsemässä sekunnissa tuhansien ihmisten elämä muuttui. Yleisöön syöksyi tulimeri. Tipahtelevat lentokoneiden osat silpoivat ihmisiä. Paniikkia ja huutoa kuin Vietnamin sodassa. Mutta napalmin sijaan ihmisiä korvensi palava kerosiini. Linnut eivät laulaneet enää.

Rammstein rokkarin autobisnes

25. elokuuta 2008, tekijä: Sinnlos

Rammstein bändin myötä hän on Saksan suosituimpia ja varakkaimpia muusikkoja. Vapaa-ajallaan hänellä on kallis harrastus: berliiniläinen kosketinsoittaja Flake Lorenz (41) kerää vanhoja hienoja autoja.

Kaverinsa ja yhtiökumppaninsa Dirk Salomonin (42) kanssa yhdessä heillä on jo yli 70 autoa! Joukossa on useita Bentleytä, Jaguar ja Alfa Romeo Spider.

Mitä kaksi miestä tekee niin monella autolla? “Vuokraavat niitä”, sanoo rokkari.

“Jokaisella tulisi olla mahdollisuus vanhaan hienoon autoon, ei ainoastaan ällöttävän rikkailla!”

Kesällä kaksikko lisäsi kokoelmaansa 15 VW pakua.

 Lähde: Bild.de

Julmia feikkiuutisia!

25. elokuuta 2008, tekijä: Sinnlos

Useat vihaiset Rammstein fanit kirjoittivat tämän sivuston ylläpitäjälle, että miksi hän levittää perättömiä huhuja, että muka Richard Kruspe lähtisi yhtyeestä. Ylläpitäjän henkeä jopa uhattiin ja hän ihmetteli mitä kummaa oikein on meneillään. Hän ei ole nyt kotimaassaan vaan oleskelee parhaillaan Yhdysvalloissa, eikä pääse kovin usein nettiin. Myös minä itse olen ollut kesälomalla. Pelästyimme kunnolla tajutessamme mitä joku tuntematon hakkeri on tehnyt täällä.

Richard Kruspe EI TODELLAKAAN jätä Rammsteinia! Ja miksikö?

  • 1. Lähdettä ei ole ilmoitettu.
  • 2. Virallisella sivulla www.rammstein.com ei ole mitään tietoa.
  • 3. Luepa feikiartikkeli.
  • 4. Kuka ihme on “Farin Urlaub”?
  • 5. http://www.thegauntlet.com/interviews/307/Rammstein.html ja http://vampirefreaks.com/content/comment.php?entry=164&t=Rammstein
  • 6. Väite on täysin naurettava.
  • 7. Lisäksi Tillin sukunimi oli ensin väärin kirjoitettu Lidemann, vaikka se on oikeasti Lindemann, lokin mukaan tämä virhe korjattiin muutaman tunnin kuluttua.

Toinen, varsinkin meitä suomalaisia koskettava juttu on, että tämä hakkeri jumitti Googlen kautta Rammstein Europen suomalaisen osion. Jos tänne haluaa käyttäen Firefoxia, sivu ei aukea, vaan siihen tulee virusilmoitus.

Olemme pahoillamme tästä kaikesta ja toivomme ettei kukaan ole saanut sydänkohtausta tämän hölynpölyn takia. Ehkä tämä sama hakkeri aikaisemmin väitti Till Lindemannin lähtevän bändistä. Sekin oli täysin keksitty juttu.

Seuraavaksi sivuston ylläpitäjä parantaa näitä sivuja ettei tällaisia väärinkäytöksiä pääse enää tapahtumaan. Tietysti myös suomalainen osio korjataan että me suomalaiset pääsemme lukemaan tuoreita, oikeita uutisia. Ylläpitäjä haluaa myös ryhtyä oikeudellisiin toimiin kaikkia tappouhkauksia ladelleita ihmisiä vastaan jos he eivät selitä käytöstään.

Rammstein edelleenkin työstää uutta albumiaan.

Kiitos että ymmärrätte tilanteen ja toivomme että edelleenkin vierailette täällä. Sivun kahden vuoden historian aikana miljoonan kävijän raja meni rikki viime viikolla. Ylläpito tekee parhaansa teidän viihtyvyytenne hyväksi.

Rammstein ja ooppera yhdistyy?

2. kesäkuuta 2008, tekijä: External

Katharina Wagner, 30, on oopperan uusi keulakuva ja Till Lindemann, 45, on Rammstein -yhtyeen kasvot. Nyt he suunnittelevat yhdessä musiikkiprojektia Teutoburgin Metsästä. Lisätiedot on pidetty tiukasti salassa. Münichin filharmonisen orkesterin ylikapelimestari Christian Thielemann, 49, sanoo jotain olevan suunnitteilla, mutta ei ole selvillä osallistuuko hän itse siihen.

Rammsteinin leiristä paljastetaan: “Olemme keskustelleet asiasta ja tutkimme olisiko yhteistyö mahdollista. ”

Musiikkispektaakkelin tapahtumapaikkana olisi Teutoburgin metsä, joka on kuuluisa Rooman germaanisodan taistelusta vuonna 9. Katharina Wagner on itsekin Rammsteinfani ja sanoo yhtyeen musiikkivideoiden olevan hyvin älykkäitä ja niissä on mahdollisuuksia vaikka rohkeaan oopperaan

Rammstein myspace-sivuilla

14. toukokuuta 2008, tekijä: Sinnlos

Rammsteinin virallisten kotisivujen maksullisella foorumilla on seuraava ilmoitus: Haluamme kertoa teille kaikille, ettei yksikään Rammsteinin jäsen pidä omaa profiilia myspace-sivustolla. Monet väittävät itse olevansa Till, Flake, Richard, Schneider, Oliver tai Paul, mutta näillä ihmisillä ei ole mitään tekemistä Rammsteinin kanssa. Katsoimme parhaaksi ilmoittaa tästä teille julkisesti, ettei kukaan vain luule keskustelevansa bändin jäsenten kanssa. Olemme pahoillamme että näin tapahtuu.

Albumijuoruja

21. huhtikuuta 2008, tekijä: Sinnlos

Netissä liikkuu tällä hetkellä useita villejä huhuja Rammsteinin tulevasta uudesta albumista – kansikuvia, kitarariffejä, sanoituksia… Äskettäin Rammsteinin kitaristin, Paul Landersin Berliinissä tavannut innokas fani kertoo itävaltalaisella keskustelupalstalla Paulin sanoneen hänelle, ettei levyn teko edisty kovin hyvin ja se on nyt hiljaisessa vaiheessa. Ensin he halusivat tehdä uudesta levystä tosi rankan, mutta he tajusivat sen kuulostavan aivan samanlaiselta tusinatavaralta kuin muutkin metallibändit. Useista albumille suunnitelluista biiseistä on luovuttu kokonaan. Landers kuitenkin myönsi häntä jututtaneelle fanille Rosenrotin olleen Rammsteinille liian pehmeä ja uuden levyn olevan ehdottomasti rankemman.

Uusi levy
Rammstein: Made in Germany

Uusi sinkku
Rammstein Mein Land single

Anna sähköpostiosoite:





Katselluin
  • Rammstein Sanoitukset - 224 535 views
  • Rammstein muuta ladattavaa - 37 252 views
  • Du Hast – Sinulla on - 32 534 views
  • Ohne Dich – Ilman sinua - 31 073 views
  • Rammstein Frühling in Paris sanat - 29 899 views
  • Mutter – Äiti - 29 232 views
  • Till Lindemann Biografia - 23 101 views
  • Voita Rammstein t-paita! - 23 016 views
  • Ich Will – Minä haluan - 22 948 views
  • Rammstein Sanoitukset ja käännökset - 22 081 views

  • KIERTUEET
    TUE MEITÄ
    FOORUMI
    OTA YHTEYTTÄ
    Rammstein Uutiset

    Rammstein English Rammstein Deutsch Rammstein Česky Rammstein Suomi Rammstein Español Rammstein Português