Levytyksen ensimmäinen etappi saavutettiin 21. joulukuuta 2008. Rummut, kitarat ja basso sekä suurin osa lauluosuuksista on nyt äänitetty. Ankaran seitsemän viikon työputken jälkeen muusikot ja tuottajat ovat parhaillaan lomalla.
Levytyksen ensimmäinen etappi saavutettiin 21. joulukuuta 2008. Rummut, kitarat ja basso sekä suurin osa lauluosuuksista on nyt äänitetty. Ankaran seitsemän viikon työputken jälkeen muusikot ja tuottajat ovat parhaillaan lomalla.
Jes!
En vieläkään ymmärrä että mikä siinä levyn teossa kestää ensi sykayyn asti, kun se etenee näinkin hyvin.
Olen miettinyt samaa kuin edellinen! Jospa joku asiantuntija voisi meitä valaista, mikä muka kestää syyskuulle asti… Ja eka sinkkukin vasta kesän alussa…? Ei ymmärrä.
Jes! Tulee hyvä levy ainaki sen Mehr Rumpu videon perusteella =)
TAitaa uuden levyn ilmestyminen viivästyä sen takia, kun bändi pitää lomaa. Jos oisivat putkeen tehneet töitä niin uusi levy olisi jo kohta ulkona.
Pitäis lomaa kun levy on valmis…
Tuosta asiasta minä juuri en rammsteinissa tykkää ollenkaan, kun pitää niin laiskoja olla. Tosi artistit on koko ajan stagella tai inspissä vääntämässä albumia.
Hyvää kannattaa odottaa,ylettyisköhän kiertue Suomeen?!
85% todennäköisyydella ^^
Allekirjoittanut on paikanpäällä,makso mitä makso!
no voi voi.. totta kai rammstein tulee suomeen seuraavalla kiertueella! miks ei tulis?.. 2000-luvulla rammstein on käynyt joka kiertueella suomessa ja ainoastaan saksassa ja itävallassa on albumit sijoittunut enemmän ykköseks ku suomessa.. miks ne olis nii hölmöjä ettei tulis.
Alle warten auf das rammstein!!!!
saapi nähä sitten että minnekkä päin ne sitten tänne tulee
se on kyllä totta että ei yhtään tiiä mihin ne tulee.. mutta eipä sillä väliä kuhan lipun saa!!
No related posts.